Vahvasti vierellä -vapaaehtoistoiminta

Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Selviytyjät-hanke kouluttaa yhteistyössä Mikkelin Kriisikeskuksen kanssa vapaaehtoisia vierellä kulkijoita vanhemmalle, jonka lapsella on pitkäaikaissairaus, vamma tai muu erityisen tuen tarve ja vanhemmalle, jonka raskausaikana on todettu sikiöllä jotain pulmaa ja äiti joutuu olemaan yksin sairaalassa.

Vahvasti vierellä kulkija on löytänyt omaan elämäänsä selviytymismallit ja pystyy ajattelemaan asioista positiivisesti. Hän toimii toivon luojana, kuulevana korvana, lohduttavana olkapäänä ja asioiden käsittelyn mahdollistajana. Vahvasti vierellä -vapaaehtoistoiminta tapahtuu nimenomaan sairaalaympäristössä, jossa yksinäisyys ja toivottomuus saattavat näyttäytyä voimakkaasti. Ajanjakson pituus vaihtelee sairaalassaoloajan mukaan.

Vapaaehtoiset haastatellaan ennen ja jälkeen meidän koulutuksen ja rikostaustat selvitetään myös ja heiltä edellytetään pohjakoulutukseksi Olka -hankkeen vapaaehtoiskoulutusta. Vapaaehtoiset saavat työnohjausta Mikkelin Kriisikeskukselta 1–2krt vuodessa ja säännöllistä toiminnan ohjausta Selviytyjät -hankkeelta sekä virkistystä vapaaehtoistoimijoiden verkoston kautta.


Toiminta alkaa keväällä 2020 vapaaehtoisten vertaisten koulutuksella. Synnytys- ja lastenyksikön työntekijät ohjaavat perheitä toiminnan pariin.

Meidät löydät: Omatori, Porrassalmenkatu 21, 2. kerros (hissi), 50100 Mikkeli | puh. 044 944 8493